27.12.2024 | Maantiet
Maksuton appi varoittaa muun muassa riskipaikoista. Tiedon saa myös juuri tapahtuneesta hirvikolarista sekä tilanteesta, missä jahtikoira ajaa hirveä kohti tietä.
Yle, liikenne, Petra Haavisto 27.12.2024
Autoilijoille on tulossa uusi sovellus, joka varoittaa reaaliaikaisesti esimerkiksi riista-aidan päättymisestä, käynnissä olevasta metsästyksestä tai hirvikolarista.
Tällä hetkellä Innotrafikin, Suomen Riistakeskuksen ja ely-keskuksen yhteistyönä kehittämää sovellusta testataan Kokkolassa, Klaukkalassa ja Vantaalla. Yleiseen käyttöön puhelinsovellus tulee ensi vuoden alussa.
Riistavaroitus-sovelluksessa kartalle on merkitty punaisilla palloilla vaarallisimmat paikat, missä hirvi voi tulla tielle.
Osa merkinnöistä on valmiina, osa laitetaan siihen reaaliaikaisesti, kertoo ohjelmistokehittäjä Miro Eilola Innotrafikilta.
Reaaliaikaisia varoituksia voivat tehdä Riistakeskusten valtuuttamat metsästäjät.
– Kun metsästäjä tulee onnettomuuspaikalle lopettamaan tai paikantamaan loukkaantunutta eläintä, hän merkitsee karttaan kilometrin säteellä olevan alueen, joka varoittaa autoilijoita vaarasta, Eilola selittää.
Sovelluksen karttaan voidaan myös merkitä, jos hirvi ja koira ovat tulossa tielle.
”Sovellus varoittaisi, kun sensorit havaitsevat hirven”
Suomessa sattui viime vuonna yli 1 500 hirvikolaria. Valtaosa niistä tapahtui hämärässä tai pimeässä.
Riistaonnettomuuksista yli puolet oli Varsinais-Suomen ja Uudenmaan vilkkailla pääteillä.
Toinen paha hirvivaara-alue on Valtatie 8.
Viime vuosina vaarallisimmille paikoille on laitettu vilkkuvia liikennemerkkejä ja äänimajakoita varoittamaan autoilijoita ja hätistämään eläimiä pois.
Eilolan mukaan uusi sovellus täydentää näitä.
– Jatkossa on mahdollista, että sovellus varoittaisi vain silloin, kun sensorit havaitsevat hirven.
Sovelluksessa ei ole kaikkia paikkoja, missä on hirvistä varoittava liikennemerkki.
– Vauhdin hiljentäminen on aina tärkeää hirvimerkin nähdessä. Erityisesti silloin, kun paikalla on jotain erikoisvilkutusta. Se tarkoittaa, että kohde on erityistarkkailun alla ja siellä on havaittu erityisen paljon liikettä, Eilola muistuttaa.
14.05.2025 | Liikenne
14.05.2025 | Liikenne
10.01.2025 | Maantiet
27.12.2024 | Maantiet
08.11.2024 | Maantiet
05.11.2024 | Maantiet
28.08.2024 | Liikenne
21.09.2023 | Liikenne
16.08.2023 | Liikenne
10.01.2023 | Teollisuus
27.11.2022 | Teollisuus
10.03.2021 | Teollisuus
Cyclope -tuotenimi on rekisteröity Euroopan yhteisön tavaramerkki. Rekisterinumero 016382434. Pat.
Copyright 2025 © InnoTrafik Oy |
Evästeet ja yksityisyys |
Rekisteriseloste ja tietosuoja
Nettisivujen toteutus MediaSPREA.